Teemu Laitinen on työskennellyt tilintarkastusalalla vuodesta 2011 lähtien. Teemu on keskittynyt urallaan pienten ja keskisuurten yritysten tilintarkastuksiin, yritysjärjestelyihin sekä erilaisten erityistilintarkastusten laatimisiin.

Teemu on ollut urallaan päävastuullisena tilintarkastajana yli sadassa erityistilintarkastustoimeksiannossa, minkä myötä hänellä on vahva kokemus konkurssivelallisten erityistilintarkastuksista sekä oikeudessa todistamisesta erityistilintarkastuksen pohjalta. Lisäksi Teemu on ollut päävastuullisena useissa erityistilintarkastuksissa, jotka ovat kohdistuneet saneeraukseen hakeutuneisiin yhteisöihin. Teemulla on vahva kokemus myös saneeraushakemuksen liitteeksi laadittavista tilintarkastajan selvityksistä.

Teemulla on lisäksi kouluttajakokemusta erityisesti Suomen Tilintarkastajat ry:n tytäryhtiön ST-Akatemia Oy:n koulutuksista. Teemu toimii tällä hetkellä yrittäjänä myös Kuittiniilo Oy:ssä, jossa hän suorittaa vuositilintarkastuksia. Aikaisemmin Teemu on toiminut keskisuuren tilintarkastusyhteisön toimitusjohtajana. Teemu on suorittanut tilintarkastajan auktorisoinnin vuonna 2014 sekä suorittanut KHT-tutkinnon hyväksytysti syksyllä 2021. Tämän lisäksi Teemulla on myös KRT-tutkinto kestävyysraportointien varmennusta varten. Teemu on yksi vuonna 2025 perustetun Insolvensia Erityistarkastus Oy:n perustajaosakkaista.


Kaikki asiantuntijat
Teemu Laitinen

Haluaisitko kuulla lisää?