Risto on toiminut taloushallinnon asiantuntijatehtävissä vuodesta 2006 lähtien ja KHT-tilintarkastajan tutkinnon hän on suorittanut vuonna 2016. Risto on suorittanut vuodesta 2017 alkaen yhteensä yli sata konkurssi- ja saneerausvelallisen erityistilintarkastusta tai saneerauslain mukaista tilintarkastajan selvitystä. Lisäksi hän on laatinut väärinkäytösselvityksiä ja suorittanut muita vaativia varmennustoimeksiantoja.
Risto on Insolvensia Erityistarkastus Oy:n perustajaosakkaita ja toimii lisäksi yrittäjänä Tilintarkastus Mäkinen & Co Oy:ssä vuositilintarkastusten ja yritysneuvonnan parissa. Riston asiakaskunta koostuu pienistä ja keskisuurista yrittäjävetoisista yrityksistä kuin joukkorahoitteisista start up-yrityksistäkin.
Lisäksi Ristolla on erityisosaamista kiinteistöihin liittyen ja hänen asiakaskunnassaan on mm. kiinteistösijoittamiseen ja kiinteistöjen kehittämiseen keskittyviä yhtiöitä, perustajaurakointia harjoittavia yhtiöitä sekä lukuisia asunto- ja kiinteistöyhtiöitä. Risto toimii myös vierailevana luennoitsijana Vaasan yliopiston tilintarkastuksen kursseilla.
Kaikki asiantuntijat
